Otin nännilävistykseni noin kolme vuotta sitten Tampereen Madmax Tattoossa. Kaikin puolin hyvä kokemus.
At A Glance Author anonymous Contact anonymous@bme.anon When Two years ago Artist ? Studio Madmax Tattoo Location Tampere Kiinnostuin lävistyksistä yläasteikäisenä. Siihen maailman aikaan nenälävistys oli ehkä erikoisin, ainakin meidän pikku paikkakunnalla. Lukioikäisenä tytöt alkoivat ottaa lävistyksiä korvan yläosaan, huuleen ja tietysti napaan. Otin itse lävistykset kumpaankin korvaan. Halusin ottaa jossain vaiheessa nenään pienen perus kasarirenkaan, mutta leimautuminen tiettyyn sosiaaliseen ryhmään sai minut, valitettavasti, luopumaan aikeistani. Jos kasvatukseni ei olisi ollut niin konservatiivinen tai jos olisin ollut yläasteikäinen 2000-luvulla, minulla oli todennäköisesti paljon enemmän lävistyksiä kasvoissani.
Ammattikorkeaan opiskelemaan lähtiessäni siirryin Internet-aikaan. Etsin Yahoolla ja Googlella yhtenään kaikkea lävistyksiin liittyvää. BME:n sivu tuli tutuksi. Samoin jotkut eroottiset ilmaiseni lävistyskuvineen. Erityisesti naisten ja miesten nännilävistys- sekä naisten genitaalilävistyssivut viehättivät. Lävistykset eivät olleet pelkästään eksoottisia, vaan eroottisia.
Harkitsin moniakin erilaisia lävistyksiä. En kuitenkaan uskaltanut ottaa, samasta vanhasta syystä: leimautumisesta. Opiskelin alaa, jonka opiskelijoilla ei ollut juurikaan lävistyksiä. Tai intimiilävistyksistä en osaa sanoa.
Tyttöystävä oli lävistyttänyt pari vuotta aikaisemmin (ennen minun nännilävistyksiäni) klitoriksen hupun (vertikaali). Hän otti lävityksen minun suosituksesta, mutta toivottavasti ei kuitenkaan painostukseta. Hänellä on edelleen rengas (zirkon-BCR) "siellä". Olen toivonut, että hän lävistäisi myös häpyhuulensa. Nännilävistyksiä hän ei ilmeisesti ole ottamassa mistään hinnasta. Mutta sehän on jokaisen oma asia.
Niin, sitten kolme vuotta sitten päätin, että haluan lävistyksen napaan tai nänneihin. Tyttöystäväni kanssa neuvoteltuani lävistytin nännit. Napalävistys tuntuu olevan monen mielestä tosi femiini. Näin Ranskassa vaihto-oppilaana ollessani jonkun verran napalävistyksiä miehillä. Mielestäni napalävistys sopii miehelle, mutta ei välttämättä isomahaiselle. No, nyt kun minulla on nännilävistykset, tuskin lävistytän enää napaani.
Kerron tarinaa nännilävistykokemukseni ympäriltä, koska itse tapahtumasta en muista juurikaan. Sinä lauantaiaamuna otsa hikosi jännityksestä. Tyttöystävä oli mukana. En saanut syötyä kuin ehkä kolmasosan lautasellisestani. Olisi varmaan kannattanut syödä enemmänkin, koska tiesin, että minua voi alkaa pyöryttää. Muistin, että aikoinaan korvareikiä tehdessä minua alkoi huimamaan aika reippaasti. Kyse ei ole siitä, että minulla olisi alhainen kipukynnys, vaan siitä, että minua jännittää neulat ym. Pääsimme vihdoin paikan päälle.
Minut lävisti nuori mukava nainen. Hän rauhoitteli minua rutiininomaisesti ja anoi minulle kylmää vettä. Otsa hikosi edelleen. Jännitin kuulemma enemmän kuin asiakkaat yleensä. Kumma kyllä, edellisenä päivänä minua ei jännittänyt juuri yhtään.
Lävistäjä teki tarvittavat toimenpiteet, ja näytti neulaa. Silloin minulle jostain syytä alkoi jo tulla aika luottavainen olo. Tuntui siltä, että pahin on jo ohi. Hän lävisti ensin oikean nännini. Kipu ei ollutkaan yhtä kova kuin luulin. Ei oikeastaan sen pahempi kuin korvaa lävistäessäkään. Vasen nännini olikin kovempi pala. Sattui aika reippaasti. Ei kuitenkaan sietämättömästi. Kipu oli itse asiassa aika lähelle juuri sellainen kuin olin aikaisemmin kuvitellut.
Lävitsysten perään laitettiin pienet renkaat, ehkä 10 tai 12 mm halkaisijalla. Paksuus oli perinteinen 1,6 mm. Renkaitten ollessa paikallaan verta tuli jonkin verran. Nännien päälle laitettiin laput, jotka estivät vuotamisen. Sitten vain paita ja takki päälle ja kaupungille shoppailemaan. Siinä se!
Harmillista, että vasen nännini vuoti kudosnesteitä jopa kaksi vuotta. Lävistys on myös kasvanut ulos jonkin verran, ja ihon suikale aukolta toiselle on pienentynyt puoleen alkuperäisestä. Nyt kolmen vuoden jälkeen kaikki on kunnossa. Olen kyllä hankkinut asiantuntija-apua lävistysteni paranemiseen. Yazkalla Helsingissä ihmeteltiin, miksi nänni vain vuotaa vuotamistaan. Vasen nänni oli myös vuotamisen yhteydessä arka.
Hoisin nännejäni suihuttamalla niihin pari kertaa päivässä normaalilämpöistä vettä. Se tuntui pitävän hyvin tulehdukset loitolla. Olin lukenut Yazkan sivuilta, että näin on paras. Vettä väkevämmät aineet vain kuivattavat ja kuluttavat ihoa, ja lävistysreiän ihosta tulee herkkä tulehduksille. Näin se varmaan onkin. Minulla on kehossani leikkaushaavoja ja olen hoitanut niitäkin lääkärinsuosituksesta pelkällä vedellä.
Vuodet vierähtivät. Käytin yleensä renkaita. Olenkin kuluttanut niihin jo monta sataa euroa. Suomessa korut maksavat aika paljon. Ulkomailta ostetuista ei taas aina tiedä. Olen ostanut viime aikoina Yazkalta, turvallisuussyistä.
Nännirenkaat auttavat muuten pitämään kropan kunnossa. Nännejään ei viitsi näytellä, jos kroppa on huonossa kunnossa. Tuleekin harrastettua kaikenlaista urheilua. En tiedä tulisiko niin paljon, jos ei olisi nännikoruja.
Nyt käytän renkaita (BCR), joiden paksuus on 1,6 mm ja halkaisija 14 mm. Käytän toisinaan zirkon-renkaita. Renkaat ovat paljon näyttävämmät kuin tapit, niin minun kuin tyttöystävänikin mielestä. Yleensä näkee hopeanvärisiä renkaita, mutta mielestäni kultaiset näyttävät seksikkäämmiltä. Monesti myös näkee hyvin pieniä renkaita. Isot näyttävät ehdottomasti paremmilta, ja naisilla isot ovat mielestäni aina paremmat kuin pienet.
Näytän korujani muille aika valikoivasti. Otan ne monesti pois esimerkiksi saunaan mennessäni. En voisi kuvitellakaan, että työkaverini saisivat tietää. Elän sen verran konservatiivisissa piireissä. Yksi syy, miksi lävistytin juuri nännini, olikin se, että niitä ei tarvitse näyttää koko ajan. Tästä lukijat voivat olla tietysti montaa mieltä. "Miks toi lävistytti nänninsä, jos se ei uskalla..." Jätetään pitkä versio tarinasta kertomatta.
Joka tapauksessa, pidän nykyisiä nännejäni seksikkään näköisenä. Nautin siitä, että saan esimerkiksi uimarannalla naisten huomiota. Moni nainen on sanonut pitävänsä nännilävistyksiä erittäin seksikkäinä miehillä.
Seuraavaksi alapää! En vaa tiedä vielä mikä kohta. Olisi kiva saada saman kokoinen ja näköinen rengas alapäähän kuin nänneissäkin jo on. Eiköhän se onnistu lähiaikoina. Se on vain rahan ja ajan kysymys. Hafada ois hyvä lävistys kahdestakin syystä: se ei vahingoita tyttöystävääni eikä se näy ensimmäisenä muille esimerkiksi yleisessä suihkussa käydessä.
Tampereen Madmax Tattoosta on pelkkiä positiivisia kokemuksia. Heillä oli ainakin aikaisemmin, ilmeisesti vieläkin, lääkäri konsultoimassa. Suosittelen lämpimästi. Aion ottaa siellä tulevatkin lävistykseni.