Olen 26 vuotias mies ja opiskelen Turun Yliopistossa humanistisia aineita. En pukeudu mitenkään erityisesti, itseasiassa voisi sanoa että olen suhteellisen streitti kaveri. Mikään Kokoomuslainen en tietenkään ole. No, noin kolme vuotta sitten päätin hetken (no, olin tietysti ajatellut asiaa etukäteenkin, mutta noin niinkuin pintapuolisesti vain) mielijohteesta lävistää nännini. Kaikki lähti siitä, kun eräs naispuolinen ystäväni sattui saunaan muutama vuosi sitten kanssani, ja paljastui, että hän oli lävistänyt molemmat nänninsä. En pystynyt pitämään silmiäni erossa hänen rinnoistaan, joka oli hieman noloa, mutta tuijotus johtui lävistyksistä.
At A Glance Author Dillinger When Five years ago Artist British guy Studio Piercing shop in Turku Finland, now defunct Location Turku Finland No, tottakai keskustelimme aiheesta pitkään ja keskustelun perusteella päätin ottaa radikaalin askeleen. Hän harrasti lävistyksiä ja oli hankkinut niitä muualekin. Korvissa hänellä oli kymmeniä, nenärengas, huulessa nasta ja kielilävistys. Napalävistys ja intiimimpejä lävistyksiä muutama. Itse en kuitenkaan innostunut sellaisesta lävistysmäärästä, mutta nännilävistykset olivat itselleni mieleen. Nännit ovat, varsinkin miehillä, jotenkin turhat. Olin myös aina halunut jonkinlaisia lävistyksiä, mutten ollut keksinyt paikkaa niille. Korvalehtiä en viitsinyt lävistää. Korvalehdet ovat jotenkin vaan niin tavalliset. Intiimiläväreitä en edes harkinnut, paneminen lävistyksen kanssa ei kuulostanut kauhean hyvältä idealta. Eli nännit ovat miehellä ainoa paikka (tässä voi joku tietysti olla kanssani eri mieltä). No joka tapauksesas minulle ne olivat ainoa looginen paikka. Saunareissun perusteella ajattelin, että jos tuo tyttö pystyy siihen, niin pystyn minäkin!
Ja niinpä jo seuraavalla viikolla marssin lävistäjälle. Kyseinen lävistäjä oli asiallinen kaveri, tyyppi Briteistä. En kuollakseni muista hänen nimeään. Kaverin tyttöystävä oli ilmeisesti suomalainen. "Toimisto" sijaitsi parturikampaamon takahuoneessa, mutta tilat olivat asialliset ja siistit. Kaverin hinnat olivat kohtuulliset ja seinällä roikkui diplomi. Ilmeisesti hän oli opiskellut jonkun, hänen mukaansa nimekkään lävistäjän alaisuudessa. Voisi oikeastaan sanoa, että oli säkä että hän oli tullut Suomessa käymään. Kauaa hän ei viipynyt. Sen jälkeen kun kävin hänen lävistettävänä, liike ei ollut pystyssä puoltakaan vuotta. Ehkä hänellä ja tyttöystävällä meni poikki. Tiedä häntä. Huomasin liikkeen poissaolon vasta kun harkitsin paksummasta materiaalista tehtyjä koruja.
No, joku voisi tässä vaiheessa sanoa, että olipas epämääräistä, mutta tyyppi oli mukava ja vaikutti asiansa osaavalta. Välineet hänellä oli vimpan päälle, autoklaavia myöten ja kuten sanoin, otteet ammattitaitoisen varmat.
Aluksi hän merkkasi tussilla sisään- ja ulosmenoaukot nänneihini. Sen jälkeen hän puhdisti alueen, menin makuulle lavitsalle, joka hänellä siellä oli. Korut hän puhdisti alkoholiliuoksessa. Hän aloitti oikeasta nännistäni, laittoi siihen nipistimet otti neulan esiin ja sanoi että nyt pitäisi sitten ottaa ilmaa keuhkoihin ja päästää se kerralla. Tein työtä käskettyä ja neula meni sisään. Kipu oli aika rankka. Mutta se kesti vain hetken. Olin kivusta aivan pihalla. Neuloissa oli muovinen putki päällä, joka jäi reikään. Hän pujotti korun siihen ja laittoi korun reikään. Tämäkin teki hieman kipeetä, mutta olin ihan endorfiinipilvessä huomatakseni. Sama toistui toisen nännin kanssa.
Sen monimutkaisempi prosessi se ei ollut.
Hän laittoi niihin vielä isot laastarit päälle ja käski pestä niitä suolavedellä ainoastaan. Tein työtä käskettyä. Lävärit paranivat muutamassa viikossa eikä mitään tulehduksia tullut. Olin erittäin varovainen hygienian kanssa. Lävistäjä kertoi, että eräs hänen asiakkaistaan oli lävistyksen hetkellä ilmeisesti menettänyt tajuntansa. Asiakkaan silmät olivat muljahtaneet ylös ja asiakas alkanut ulvomaan kuin susi. Sama toistui toisen nännin kanssa. Eli reaktiot ilmeisesti vaihtelevat ihmiseltä ihmiselle! Näin rankka ei oma reaktioni kuitenkaan ollut, vaan kipu oli intensiivistä mutta hetkellistä. Sen jälkeen pientä arkuutta.
Kipuherkille en voi antaa mitään lohdutuksen sanoja. Asiaan pitää vaan asennoitua oikein, niin ei se niin pahalta tunnu. Jokainen jännittää tilannetta, eihän sille mitään voi. Pitää vaan ajatella, että kerran se vaan kirpaisee. Uskaltaisinko uudestaan? Kyllä uskaltaisin.
Toisaalta, kivun tuntemus vaihtelee eri ihmisillä, joten reaktiokin voi vaihdella. Olen huomannut että yleisesti ottaen naiset kokevat kivun eri tavalla kuin miehet. Synnyttämisellä voisi ehkä olla jotain tekemistä sen kanssa.
Pidän lookista, ja se aiheuttaa saunassa aina hieman huomiota. Aluksi nännini olivat erityisen herkät, mutta herkkyys on kadonnut ajan myötä. Nyt olen jo tottunut renkaisiin. Välillä haaveilen hieman paksumpien renkaiden hankkimisesta, mutta en ole saanut sitä aikaseksi. Muita lävistyksiä en edes harkitse hankkivani.
Mitään tulehduksia tai komplikaatioita minulla ei ole ollut. Todennäköisesti korut tulevat olemaan osa minua kunnes kuolla kupsahdan, eikä ajatus tunnu mitenkään pahalta (yleisin kommentti on ollut: eikö sinua harmita että sinulla on nuo lopun ikäsi?). Monet ihmiset elävät kaikenlaisten arpien yms kanssa, joita eivät ole saaneet edes valita.
Olen kuullut, että joillakin lävistykset lähtevät vaeltamaan ja irtoavat kokonaan. Eräällä naispuolisella ystävälläni on jo kolme kertaa tehty nännilävistys joka on joka kerta kasvanut ulos.
Omat renkaat ovat pysyneet jo vuosia, joten se on näköjään yksilöllistä. Sotaveteraaneillahan saattaa olla kehossaan sirpaleita tai luoteja jotka hitaasti poistuvat kehosta. Joillain taas luodit jäävät kehoon ikuisesti.
Suosittelen nännilävistyksiä kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta, joskin itse preferoin molempien nännien lävistämistä, yhden lävärin sijaan. Suosittelen myös ammattimaista lävistäjää, mitkään festarilävistäjät eivät missään tapauksessa kelpaa.
Seuraava mitä haluan tehdä, on asentaa paksummasta raudasta tehdyt renkaat. Ei mitään radikaalia, mutta hieman isommat ja pakusmmat renkaat näkyisivät paremmin.
Vielä hitusen filosofiaa: useinhan ihmiset saavat suurta nautintoa siitä, että vaikkapa sisustavat asuntoaan tai kustomoivat autojaan. Jotkut harrastavat puutarhanhoitoa, toiset rassaavat veneitä. Mielestäni on myös täysin luonnollista kustomoida kehoaan. Järki tietysti käteen, merkittävät lävistykset tai tatuoinnit kasvoissa tai muilla näkyvillä paikoilla muuttaa ihmisten suhtautumista. Riippuu tietysti elämäntavoistaan ja ammatistaan, haittaako se. Mitään tuomittavaa siinä ei tietenkän ole.